torstai 5. tammikuuta 2012

Tilannepäivitys

Today I've started the next book and I'm reading its English version. Eli jännästi jää päälle, kun lukee koko päivän jonkin aikaa englanniksi.

Käväisin kirjastossa ja lähdin sieltä syli täynnä Tolkienin tuotantoa - alkuperäiskielellä. Hieman hirvitti alkuun, kun en yhtään tiennyt millaista Tolkienin tyyli on. En koe olevani vieläkään kovin hyvä englannissa, joten liian monimutkaiset lauserakenteet olisivat menneet totaalisesti ohi. Sellaisessa tilanteessa ei olisi erityisen miellyttävää lukea paksuja opuksia. Homma lähti kuitenkin sujumaan ja ihan huomaamattani olinkin lukenut jo tuplasti sen verran mitä Harry Potterin kanssa luin. (Mitä, eikö teillä ole omaa henkilökohtaista Potteria lukuseurana?)

Sylillinen on luonnollisesti hieman epämääräinen mitta, joten tässä tapauksessa se tarkoittaa kolmea kirjaa. Ensimmäisenä näistä tartuin The Hobbittiin (suom. Hobitti eli sinne ja takaisin). Tähän mennessä olen aivan ihastunut Tolkienin kielenkäyttöön ja kerrontaan! Eniten inhoan tarinoissa pitkiä kuvailuja, jotka Tolkien onnellisesti jättää pois. Sen sijaan kirjassa on lauluja, jotka vievät mukavasti sivuja joita on oikein mukava lukea. En tiedä, säilyisikö tekstin lumo suomennetussakin versiossa. Tämä epäilyttää varsinkin lauluissa hieman minua, koska ne ovat runomitassa - käännäpä sitä sitten.


"O! What are you doing,
And where are you going?"

P.S. Tämä kirja tuoksuu hieman siltä, miltä kirjojen kuuluukin parhaimmillaan tuoksua.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Arvostelu - Harry Potter ja Viisasten kivi


Kiehtova aloitus sitäkin kiehtovammalle sarjalle! Harry Potter on harvinaisen tavallinen ja inhottu poika, joka elelee tätinsä perheessä omien vanhempiensa kuoltua. Sitten alkaa tapahtua kummia: tuntematon henkilö haluaa kiivaasti kirjoittaa Harrylle pergamenttikirjeitä, jotka Harryn tädin mies Vernon yrittää kiivaasti estää. Lopulta niitä tunkee ikkunanpielistä ja takasta, ja Vernon sekoaa. He lähtevät kirjeitä pakoon, mutta lopulta kirjeitten lähettelijä saa heidät kiinni mahdollisimman dramaattisesti. Silloin Harry saa kuulla totuuden itsestään ja vanhemmistaan: hänen äitinsä ja isänsä olivat noita ja velho, joten Harrylle on varattu paikka taikakoulusta, jonka olemassaolosta Harry ei aiemmin ole kuullut mitään. Koulussa Harrysta tulee onnellinen ja suosittu, mutta taustalla on jatkuvasti vaarana Lordi Voldemort, joka suunnittelee tappavansa Harryn mitä pikimmiten ja todennäköisesti jälleen avada kedavralla huolimatta siitä, ettei se edelliselläkään kerralla toiminut. No, ainahan voi yrittää.
Kieli on hieman lapsekasta, onhan ensimmäinen kirja kaavailtu nimenomaa lapsille. Itse juoni on kuitenkin hieno, ja jaksan edelleen yllättyä, miten paljon Rowling on onnistunutkaan pohjustamaan tulevia tapahtumia. Näin koko sarjan jo lukeneena ensimmäisen osan uusintakierros oli oikein kiintoisa lukuelämys, kun hienovaraiset vihjeet myöhempien kirjojen juonikehityksistä oli helpompi havaita.
Olin unohtanut jo kovin paljon kirjan tapahtumista. Pelkän elokuvan katsoneille suosittelen ehdottomasti tämän lukemista, sillä juoni on paljon parempi ja monimutkaisempi kuin elokuvan typistetty versio.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Tilannepäivitys

Olen nyt suureksi ilokseni ja onnekseni ehtinyt Harry Potterissa nro 1 yli puolen välin. Alkupuolen lukeminen oli harvinaisen tylsistyttävää puuhaa, koska olin juuri vähää ennen haastetta ehtinyt aloittaa kirjan. En tahtonut lukea sitä loppuun, koska se olisi vienyt aikaa haasteeseen laskettavilta kirjoilta, mutta en minä sitä keskenkään halunnut jättää. Aloitin siis alusta.

Nyt Harry Potter on saanut haasteen hänkin, tosin kaksintaisteluun Draco Malfoyn kanssa. Olin unohtanut kokonaan moisen kohtauksen! Kovin kiehtovaa, kun en ole koskenutkaan Viisasten kiveen (joo, omistan sellaisen :) sitten vuoden 2007. Olen unohtanut vähintäänkin puolet tapahtumista!

Vielä siis on matkaa loppuun, mutta olo on jo vähän positiivisempi kuin aiemmin. Ehkä onnistunkin tässä haasteessa! Nythän olen kahdessa päivässä lukenut tuon jo puoleen väliin, vaikka ensimmäisenä päivänä luin tuskin kolmea tuntia kauempaa. Arkipäivinä vie koulu osan ajasta, mutta edelleen jää vähintään se kolme tuntia lukemisaikaa. Lisäksi lukutahtini on todellisuudessa nopeampikin: kyse on ennemminkin siitä, mitä luen. Potterien juonet tiedän jo ennalta, ja lisäksi lukuvauhtia hidasti se, kun ehdin lukea juuri ennen haastetta sivulle 80. Kuitenkin ekalla lukukerralla hotkaisin Feeniksin killan 1050 sivuineen kahdessa päivässä, joten kunhan tästä päästään uusien kirjojen kimppuun, pitäisi sivujenkin vaihtua tiuhempaan.

Tuntuu tosin vielä vähän epävarmalta, kun normaalien koulupäivien jälkeen alkaakin lukuloma - ei, se ei ikävä kyllä tarkoita vapaa-aikaa pelkän haasteen suorittamiseen, vaan valmistautumista kirjoituksiin. Toisin sanoen lukuloma syö minulta kirjahaasteaikaa! Tämän takia lisäsinkin lukulistalleni oppikirjat. Kokeisiin luettuja kirjoja en kaiketi laske, koska niitä tulee harvemmin luettua todella kannesta kanteen (ellen sitten myöhemmin jostain syystä palaisi niiden luo ja lukisi ne yliharpatutkin luvut, jolloin ottaisin nekin mukaan haasteeseen). Ensi jaksossa ei oikeastaan olekaan lukukirjoja muita kuin yksi, mutta se tulee mukaan kirjoituslukemistoon, joten en voisi kuitenkaan laskea sitä kuin kerran.

Jotta homma ei tuntuisi liian helpolta, minulla on lukuloman ja kirjoitusten jälkeen odottelemassa pääsykokeet (toivon mukaan). Mikäs siinä, taas lukemista, enkä edes tiedä mitä ja paljonko. En edes tiedä tarkkaan milloin.
Jos selviän kunnialla kesälomaan, minulla ei pitäisi sitten enää olla mitään hetkeen. Sitten, mikäli selviän pääsykokeista, alkaakin yliopistoelämä. En tiedä, paljonko minulla sitten on lukuaikaa. Hyvällä tuurilla saan tiiliskiviversioita oppikirjoista, ja siinä sitten ollaan taas lukemassa niitä. Miten miellyttävä tulevaisuudennäkymä.

Eli lyhyesti sanottuna: minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, miten ehdin tämän vuoden aikana kirjoja lukemaan. Oi tätä riemua.