Pitkästä aikaa ehdin päivittelemään tätäkin blogia. Kirjoitukset, tai paremminkin niihin valmistautuminen, veivät sopimattoman laajan pätkän elämääni mukanaan. Kuten luettujen kirjojen listasta näkyykin, olen lukenut viimeiset viikot pelkkää psykologiaa. Psykologiaa. Argh.
Riemukseni onnistuin karkaamaan lukemiselta, ja pitkän pakomatkan päätteeksi löysin itseni kirjakaupasta. Myynnissä oli Terry Pratchettin "Posti kulkee" (29. osa Kiekkomaailma-sarjaa kirjan takakannen mukaan, 33. osa Wikipedian mukaan - älkää kysykö, mihin ne 4 kirjaa ovat joutuneet). Koska olen jo lukuisia kertoja ehtinyt tutustua Pratchettin kustantamon jälkeen ja pitänyt siitä kovin, uskaltauduin ostamaan kirjan siltä seisomalta.
Pratchett - olen täysin rakastunut hänen tyyliinsä kirjoittaa! Jokaisessa kirjassa on itsenäinen juoni, ihan kuten suurimmassa osassa kirjoja nyt on. Näin ollen kirjan pystyy lukemaan pinnalliselta tasolta ja nauttimaan sen juonesta, oivalluksista ja käännekohdista.
Lisäksi jokainen kirja linkittyy laajempaan, jatkuvaan juoneen: jokainen tarina liittyy tavalla tai toisella Ankh-Morporkiin tai sen asukkaisiin. Päähenkilö ei kuitenkaan ole sama. Toisinaan juoni keskittyy Rincewildiin, melkoisen koheltavaan velhoon (jonka magiataidot ovat olemattomat), toisinaan Vartiostoon (jonka poliisintaidot ovat Rincewildin velhontaitojen luokkaa), toisinaan Lancren noitiin tai täysin uuteen hahmoon. Posti kulkeessa esimerkiksi päähenkilönä on Tahmee von Lipwig, josta minä, erittäin satunnaisessa järjestyksessä Kiekkomaailma-sarjaa lukenut, en ole koskaan aiemmin kuullut mitään. Todennäköisesti hän on voinut esiintyä jossain aiemmassakin kirjassa, jota en vain ole vielä sattunut lukemaan. Kuitenkin kirjassa on myös paljon ennestään tuttuja henkilöitä: Vartioston väki, kaupungin hallitsija, muutama sen asukas sivumennen mainittuna (mm. rouva Kakko). Kirjasarjaa pystyy siis seuraamaan myös, hmm, "reaaliajassa"; sarjan edetessä myös ne vakiohenkilöhahmot muuttuvat ja etenevät urallaan. Kuitenkaan sarjassa ei ole samanlaista, selkeää osasta seuraavaan jatkuvaa yhtenäistä juonta kuin vaikkapa LotR:ssa on. Ennemminkin kirjat seuraavat ja mukailevat kaupungin elämää, joka vaikuttaa olevan täysin itsenäistä ja kirjailijasta riippumatonta.
Kaiken kukkuraksi kirjoista on löydettävissä myös kolmas, pintaa syvempi taso. Jokainen kirja on tulvillaan satiiria, ironiaa, parodiaa ja kaikenlaisia keihäänkärkiä yhteiskunnan eri ongelmakohtiin suunnattuina. Posti kulkeessa esimerkiksi, kuten takakansi asian ilmaisee, "hulvattoman kohelluksen seassa kulkee vakavia teemoja, mm. yritysmaailman ahneus ja ihmisten hyväuskoisuus". Uskontoihin kovin vakavasti suhtautuville en Kiekkomaailma-sarjaa myöskään kykene suosittelemaan. Edes uskonnot eivät säästy keihäänkärjiltä. Kirjasarja ei silti mollaa ketään eikä syyttele suoraan: osa ankhmorporkilaisista suhtautuu täysin vakavasti Sokean Ion tai Ärsyn (jumiutuvien keittiökaappien jumalatar) palvontaan. Paremminkin uskontojen kohdalla kritisoidaan pappeja, jotka eivät todellisuudessa välitä uskonnostaan lainkaan. Lisäksi viittaukset esim. kristinuskoon ovat lieviä. Joka tapauksessa, jos ei kykene nauramaan elämälle ja uskonnoille, näitä kirjoja ei kannata lukea - ne vain ärsyttävät ja suututtavat. Tämä vaatii tietynlaisen huumorintajun, ja uskon, että jokainen tietää, omistaako itse sellaisen - huumoria kun on montaa lajia, ja se mikä naurattaa toista, ei huvita toista tippaakaan.
Esimerkkinä vielä ote kirjasta. Samalla havainnollistuu kätevästi Pratchettin tyyli laittaa tarkennukset *-merkillä sivun alalaitaan. Nämä tarkennukset eivät varsinaisesti vaikuta juoneen, mutta ovat usein huvittavia, tietyllä tavalla tosia ja silti samaan aikaan sekopäisiä.
"Tahmee, kuten kaikki muutkin Kirjastossa kävijät, kohotti katseensa ihaillakseen kupolia. Kaikki tekivät niin. He kummastelivat aina kuinka oli mahdollista, että käytännöllisesti katsoen rajattoman kokoinen kirjasto saattoi mahtua sata jalkaa halkaisijaltaan olevan kupolin alle, ja heillä oli täysi vapaus kummastella niin paljon kuin halusivat.
Kupolin alapuolella kurkistelivat seinäalkoveistaan patsaat, jotka esittivät Hyveitä: Kärsivällisyys, Siveys, Vaiteliaisuus, Laupeus, Toivo, Mielenlujuus, Tupsuus ja Bissonomia.*
Tahmee ei malttanut olla riisumatta hattuaan ja tekemättä kunniaa Toivolle, jolle oli velkaa niin paljon. Sitten, ihmetellessään miksi Bissonomia kantoi kattilaa ja jotakin mikä näytti palsternakkanipulta, hän törmäsi johonkin, joka tarttui häntä käsipuolesta ja lähti kiidättämään lattian poikki.
* Monissa kulttuureissa ei nykyajan hyörinässä enää harjoiteta kahta viimeksi mainittua hyvettä sen takia, että kukaan ei enää muista mitä ne ovat."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti