tiistai 1. toukokuuta 2012

Tilannepäivitys

Pitkästä aikaa taas jaksan päivitellä. Bloggerikin on näemmä ehtinyt tässä välissä muuttua, huh.

Olen lukenut ja paljon, mutta en ikävä kyllä saa huhtikuun osalta kirjalistaa kovinkaan paljoa venytettyä. Aikani on huvennut pääsykoekirjojen parissa, mutta koska niistä täytyy lukea vain muutama kappale, ei lukemisistani jää mitään merkintää.

Joka tapauksessa yhtenä päivänä huomasin, että kirjaston lainassa on menossa eräpäivä umpeen. Tuli pikkaisen kiire lukea siis. :D Olin jo ehtinyt aloittaa ja melkein lopettaakin Houkutuksen, jonka siis omistan itse, joten luin sen sitten loppuun alta pois. Sen jälkeen lukaisin vielä Making Moneynkin, jotta sain sen palauttaa kirjastoon.

Näin ollen sain siis kaksi kirjaa lisää vielä viime hetkillä! Nyt ollaan menossa 15:nnessä kirjassa, ellen ehätä lukea jotain siihen väliin. Paksu, pieni ikuisuusprojektini Fellowship of the Ring on edelleen kesken, mutta puoliväli on jo ohitettu onnellisesti. Toivoa siis on tuonkin loppuunlukemisesta! Nyt olen päättänyt, että en aloita enää.. eikun hups. Aloitin jo.

Tällä kertaa vuorossa onkin siis Magian väri, Terry Pratchettin ensimmäinen Kiekkomaailma-sarjan osa. Huomasin lukeneeni sen jo joskus aiemmin, mikä lievästi kyllä yllätti. Olin varma, etten ole lukenut alkupään kirjoja!
No, joka tapauksessa olen päättänyt keskittyä Fellowship of the Ring:iin. Osittain päätökseeni vaikutti kirjan ikuisuusprojektileima, osittain lopun lähestyminen ja osittain Magian värin yllätys. LotR:eja en ole aiemmin lukenut, joten FR meni nyt sitten Pratchettin ohi.

Kaikesta huolimatta lukuaikaani syö yhä pääsykoekirjat. Onnekseni (vai epäonnekseni?) yksi kirjoista on luettava alusta loppuun saakka, joten siitä edes saan merkinnän. Lisäksi vältyn kätevästi arvostelun tekemiseltä. Olen ollut aika laiska arvostelemaan. Toki minulta saa kysyä, jos jostain kirjasta palautetta tahtoo kuulla. Tällä hetkellä kuitenkin näyttäisi siltä, etten millään ehdi kaikista kirjoittamaan. Osa ei edes herätä sen suurempia fiiliksiä, joten on hankala yrittää kiiruulla kirjoittaa mitään järkevää niistä.
Yritän nyt kuitenkin silloin tällöin tökätä joistain kirjoista arvosteluja. Ainakin FR:stä voisi jotain sanoa, sitä kun on tässä luettu niin kauan. Se ikään kuin jo ansaitsee erikoiskohtelun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti