sunnuntai 28. lokakuuta 2012

30/100 + tilannepäivitys

Kohta kolmasosa takana! Hip hei! :)

Suunnitelmia.

Luen Linnunradan käsikirja liftareille -sarjan viimeistä kirjaa, ja koska muutkin sen kollegat ovat hujahtaneet niin nopeassa tahdissa läpi, uskoisin tämänkin olevan pian luettu. Aikomuksenani on kirjoittaa koko sarjasta arvostelu, jonka saan toivottavasti ennen joulukuuta valmiiksi.
Tällä hetkellä työn alla on Perillinen -sarjan kolme ensimmäistä teosta, eli Eragon & co. Toistaiseksi en osaa arvioida, kuinka kauan tämän kanssa menee.

Seuraavaksi ajattelin lukea Astrid Lindgrenin Eemelin metkut, johon on koottu yksien kansien väliin useampi Eemeli-tarina. Lisäksi kutkuttaisi lukaista Muumi-tarinoita. Voisikohan nämäkin laskea yksiksi kirjoiksi? Hieman omaatuntoa pistelisi, koska nehän ovat niin ohuita, mutta toisaalta ne on julkaistu yksittäisteoksinakin. Ehkä tämä olisi ihan oikeutettu ajattelutapa, veihän minulta niin paljon lukuaikaa pääsykokeet, joista en saanut kuin yhden kirjan sisällytettyä sataseen. Silti se tuntuisi tietyllä tavalla huijaamiselta.

Blogia koskevia muutoksia.

Kirjan kuvaa klikkaamalla pääsee nykyisin ko. kirjasta kertovalle sivulle, joka useimmiten on Wikipedia. Sieltä saa nopsasti katsottua pienen informaatiopläjäyksen niin kirjasta kuin kirjailijastakin, ja juonipaljastuksista on varoitettu selkeästi. Mikäli suomenkielinen Wikipedia ei kirjaa tunne, linkitän joko englanninkieliseen Wikipediaan tai etsin toisen vastaavan sivun. Jos kävisi niin hassusti, ettei mikään sivu suostuisi olemaa antispoilaava, jätän linkittämisen kokonaan.
Tiivistetysti: Klikkaa kuvaa, jos tahdot tietää lisää kirjasta. Et tule spoilaantumaan, ellet lue "sisältää juonipaljastuksia" -kappaletta sivulla.

Lisäsin Ilmianna itsesi -kohdan, joka useimmissa blogeissa esiintyy nimellä Toiminnot. Nyt lukijoilla on hieno mahdollisuus todistaa olemassaolonsa yhdellä napin painalluksella!

Mielipiteitä saa jakaa, mm. onko muutokset hyviä, mitä muuta toivoisitte tai mikä kaipaisi parannusta!

3 kommenttia:

  1. Muumit ovat ehdottomasti erikseen-kirjoja! :D Onhan Pikku prinssikin tosi ohut, mutta ihan itsenäinen kirja.

    Nuo ilmianna itsesi -laatikot ovat hauskoja!

    ps. tässä on muuten kommentinvahvistus, kommentointi helpottuisi jos sen klikkaisi pois.

    VastaaPoista
  2. Blogissani on sinulle jotakin :)

    http://maailmanaareen.blogspot.com.au/2012/10/a-blog-with-substance-tunnustus.html

    VastaaPoista